Virkkausta (crocheting), neulomista (knitting), puutarha (gardening), kukat (flowers), kotoilu (homing), matkailu (travelling), heksispeitto (hexagon), korut (beading, beadwork), kirppislöydöt...KahviKaneli Virkkaa *klikkaa* tästä etusivulle

Wednesday 23 May 2012

Omppukassi




DSC05184

Kangaskassien ompeleminen jatkuu.
Nyt vuorossa iso viikonloppukassi.

Tämä malliohje on kirjasta: Ihanat itsetehdyt laukut, Clare Youngs.
Tämän kassin ompeuvaiheissa olikin kaikenlaista hämminkiä:
luulen nimittäin, että ohjeessa oli muutamia mittavirheitä.

Luulen, en ole varma, voi olla myös että olen tulkinnut
ohjetta väärin ja siksi välillä harmaita hiuksia.

No joo, ryppy ryppy..en ole silittänyt.

Mutta kyllä siitä lopulta kassi tuli.
Mittojen puolesta tänne tosiaan mahtuu vaikka viikonlopun vaatteet ja
pikkutavarat. Parhaimmillaan kassi on täytenä!


No joo, sangat olisi ehkä paremmat ylempänä,
mutta olevinaan ainakin tein ohjeen mukaan?



Tein kännykkätaskunkin. Varmaan helpoin mahdollinen :O)


Ja hieno vetoketju päällimmäisenä!



Sangat..jaahas. Niissä voi tulla ongelmia.

Toteutukseltaan ihan ok, mutta minulla ei ollut ohjeen mukaisia
muoviputkia ja koska minulla oli pakkomielle saada kassi just valmiiksi,
niin minun piti tyytyä muoviseen pyykkinaruun. Mutta sen ympärysmitta
oli liian kapea ja laitoin niitä sankakankaiden väliin kaksi ja nyt kun ne
pyykkinarut piti leikata, niin minusta tuntuu, että ne kärkikohdat
ovat liian terävät ja saattavat kulutuksessa puhkoa / raastaa tuota kangasta
pikkuhiljaa ohuemmaksi ja lopulta saada aikaan kankaan puhkemisen?

Jos löydän sopivaa muoviputkea tms. niin puran ja vaihdan nuo vielä jossain vaiheessa.






Terassihortensiat istutettu!
 Jotain hyödyllistä olen siis saanut aikaiseksi.






DSC05183

8 comments:

Anonymous said...

Nätti kangas ja mukavan kokoinen kassi! :) Minullekin tulee joskus ohjeita lukiessa sellainen olo, että tässä on pakko olla jokin virhe, mutta tunnustan: useimmiten vika on kyllä ollut lukijassa. :D

kosotäti said...

Tosi hyvän kokinen kassi iloisesta ompukankaasta.

KahviKaneli said...

No, juurikin tätä epäilen: mä en ymmärrä miten voin joskus lukea oheita niin kummallisesti...

KahviKaneli said...

Juu, kassi on kyllä tosi reilu. Vuorikankaan tein samasta kuin päällikangas.

sinisukka said...

Aivan ihastuttavan kankaan oletkin löytänyt!! Niin kesäinen :)

Paula Kristiina said...

Ihana kangas ja hyvä reilu koko! Minä en ole mitään kasveja kerinnyt laittaa alulle. Käyn taas puutarhalla ostamassa valmiita kauniita kukkia. Ei oikein ole tuota viherpeukalon vikaa:)

amuk said...

Ihana kassi. Upea kangas ja ihanan iso. Olet puuhaillut oikein urakalla ja saanut tuon mahtavan peitonkin valmiiksi :)Ahkera daami .

Jaana Kristiina said...

Söpönen kassi=)Sopivan kokonenkin,mahtuu hyvin tavarat.
Somia virkkuitakin sulla siellä tulossa.
Riemullista viikonloppua!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...