Virkkausta (crocheting), neulomista (knitting), puutarha (gardening), kukat (flowers), kotoilu (homing), matkailu (travelling), heksispeitto (hexagon), korut (beading, beadwork), kirppislöydöt...KahviKaneli Virkkaa *klikkaa* tästä etusivulle

Saturday, 19 October 2013

[ Koiranulkoilutustakki ]




Ja taas kääntyy kässänope haudassaan?
Ehkä kaksikin kertaa :)

Minä - ompelemassa takkia!!! 
Heh, muutama vuosi olisin itsekin nauranut itseni kuoliaaksi. 
Pelkästä ajatuksesta.
Pelkästä takin ompelun ajatuksesta olisi minulle tullut selkään 
ja kainaloihin tosi iso hiki ja
vatsassa olisi vellonut ja vääntänyt.

Nythän kävi niin, että monissa blogeissa olin ihastellut toinen toistaan
kauniimpia ja yksilöllisiä takkeja. Olin valmis jopa ostamaankin ihan isolla
rahalla sellaisen - mutta kuka sitä nyt ihanaa omatekemäänsä päältään möisi?
Joten päätin, että kait se pitää sitten tehdä itse.

Tässä on oma ensimmäinen, ei nyt varmaan ihan se istuvin ja paras, mutta
sinne päin. Tämähän on vasta ensimmäinen.
Koska en todellakaan osaa kaavoittaa tai edes kaavoista tuunata itselle
sopivaksi, olen vain tehnyt tasan kaavojen mukaisesti.




Kaavojen piirtely on aika kivaa oikeastaan, kunhan vain ensin löytää
oikeat viivat :O)
Kankaan leikkaaminen taas hirvittää minua!
Tärvelinkö jo kankaan?


Takki/malli: Some fresh air, OB 5/2011
Koko: 38, kohtalaisen sopiva, hihat aika naftit,
lanteilta olisi voinut olla tyköistuvampi.
Kangas: Marimekon Muijan tyyppinen
kangas, mutta ei ole Marimekon, mikä lie on tämä?
Ostin Huutonetistä.


11 comments:

Miss Marple's cardigan said...

Kivan takin olet tehnyt!

Tuomontupa käsitöitä said...

Hei. Eikös tunnukin makeelta, kun oma tekele on valmis? Minulle ainakin tulee tosi hyvä mieli, ja pitää vähän väliä hiplata uutta tekelettä.
Hyvän näköinen on takkisi ja seuraavan kun teet, ossaat jo paremmin tehä kaik vaiheet. Oppiminen on mukavaa ja näppärä tyttö ossaa vaik mitä:)

Pellavasydämen Mervi said...

Mikäs on ommellessa, kun on noin "standardi" keho, että voi tehdä ihan kaavojen mukaan! Hienohan tuosta tuli: hihanistutuskin onnistunut oikein mainiosti.

Peppi said...

HATUN NOSTO! ja kumarrus :D
Hieno takki!
Itse aloitin kesällä K:lle ja jäi kesken, kun tuli takapakkia - läksin säveltämään ohjeiden ulkopuolelle....
Tahtoisin tehdä persoonallisen takin ja kunhan hyvän mallin löydän niin noudatan tasan tarkkaan ohjeita. Tämä siun takkisi on just semmosta mallia, jota voisin itsekin harkita.

Nuksu said...

Hieno takki!

katjainkeri said...

Hieno! Onneksi olkoon - uskalsit ja osasit, ONNISTUIT!! Ehkä munkin pitää vaan uskaltaa.

Sude said...

Hyvän näköinen takki siitä tulikin. Nyt kun alkuun pääsit niin taitaa syntyä takkeja enemmänkin :)

Breezie said...

Mukavan näköinen ja todella kauniin takin olet tehnyt :) Itsekin odotan täällä (edelleen) pienen kasan kankaiden kanssa että pääsisin kokeilemaan vaatteiden tekoa mutta vielä ei ole ajatuksesta kauemmas päästy. :D

amuk said...

Niin sitä pitää ! Rohkeasti vain ja noin kivan takin sait ommeltua. Et pilannut kangasta eikä mikään muukaan mennyt pieleen, vaan takki on ihan täydellinen. Vuorikin on siististi paikallaan ja ainakin minun mielestäni se on kaikkein hankalin ja jännittävin osa koko ompeluprojektia. Vuoren kiinnityksen onnistuminen siis . Onneksi olkoon, nyt sinulla on uusi hieno ja yksilällinen takki : )

Hepsi said...

Upea takki! Voit olla ylpeä itsestäsi! Onnea! =)

Nuppu Home said...

Miljoona miljoon ruusua. Hieno tuli!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...